tiistai 6. marraskuuta 2012

Muutto ja uudelleenkäynnistys

Tämä mallasviskiblogi on muuttunut englanninkieliseksi Malt Whisky Observeriksi, ja muuttanut osoitteeseen http://maltwhiskyobserver.blogspot.fi/. Tervetuloa mukaan!

This operation has moved to the following address: Malt Whisky Observer at http://maltwhiskyobserver.blogspot.fi/. Welcome! Hope to see you there!

Leaving Port Ellen on Islay...

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Puhdasoppisuuden houkutuksesta


Irlantilaissekoitetta tumblerissa. Viralliset excuset satunnaisessa järjestyksessä: (i) Sekoite sisältää keskimääräistä enemmän mallasviskiä, (ii) Pöytä on sentään tammea, (iii) Varhaiskevään primitiiviset mökkiolosuhteet, (iv) Taustalta lankeavaa valoa vasten kaunisvärinen viski näyttää hyvältä sekoitteena ja tumblerissakin, (v) Niin, ja sen tislaustaidonkin skotit ovat todennäköisesti omaksuneet vihreän saaren välityksellä…



Kiinnostuttuani laadukkaista mallasviskeistä olen tullut tietoiseksi itsessäni aika ajoin päätä nostavasta taipumuksesta tietynlaiseen puhdasoppisuuteen. Viskipuristi sisälläni kuiskuttaa korvaani, että vain juomien aatelistoon lukeutuvat mallasviskit edustavat todellisia viskejä, ja että vain Skotlannissa valmistetut elämänvedet ovat luonteeltaan aitoja ja autenttisia. Skotlannilla on toki perustellusti tietty status viskimaailmassa, ja kaltaiselleni harrastuksen alkutaipaleella olevalle henkilölle jonkinlaiset rajaukset saattavat tuntua hyvinkin toimivilta tavoilta koettaa ottaa haltuun äärellistä osaa potentiaalisesti valtavasta viskitietouden määrästä.

Vaikka sattuisikin henkilökohtaisesti preferoimaan juuri Skotlannissa tynnyrikypsytettyjä mallastisleitä, on kuitenkin olemassa myös kelpo syitä sille, miksi pipoaan ei viskimaailmassakaan ole järkevää tai tarkoituksenmukaista oma-aloitteisesti säätää liian tiukalle. Alkuperämaahan, raaka-aineisiin ja valmistusprosessiin liittyvä rajoittuneisuus saattaa johtaa lähtökohtaisesti väheksyviin asenteisiin, jotka kohdistuvat määritelmän nojalla “muiksi” miellettyihin viskiperheen jäseniin. Tällainen oman horisonttinsa tarpeeton rajoittaminen voi sulkea pois hyvinkin mielenkiintoisia kokemuksia sekä estää laajemmin yleissivistynyttä viskikulttuurin tuntemusta.

Mistä tahansa aiheesta puhuttaessa pitänee paikkansa, että vasta vertailukohdat voivat opettaa todella ymmärtämään kyseessä olevaa ilmiötä. Omista maltaisista skottimieltymyksistään ei tietenkään tarvitse luopua, mutta skotlantilaisten mallasviskienkin erikoislaatuisuus voi jäsentyä viime kädessä vain ja ainoastaan suhteessa johonkin muuhun. Nöyryyttä opettavien taloudellisten faktojen näkökulmasta on myös hyvä muistaa, että vaikka mallasviskien myyntiosuudet ovat jatkuvasti kasvaneet, ainoastaan laajalevikkisten sekoitteiden ansiosta skotlantilainen mallasviskituotanto on ylipäätään nykyisessä mittakaavassaan mahdollista. Puhdasoppisuuden houkutuksesta huolimatta pyrin siis ennakkoluulottomasti iloitsemaan lasissani kimmeltävän juoman väristä, nauttimaan suuni aistimasta tekstuurista sekä arvostamaan kielelläni ja sieraimissani viipyileviä aromeja, olivatpa niiden alkulähteet sitten Skotlannin kanervaisissa joissa tai Himalajan vuoristoisissa vesissä!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kultavainiot aromilasissa


Reinojen kuviointi tarjoaa kiistatonta evidenssiä suomalaisen ja skotlantilaisen kulttuurin syvällisestä yhteydestä!



Monen muun asian ohella Suomea ja Skotlantia yhdistää pohjoinen sijainti. Molempien ilmasto soveltuu suhteellisen huonosti hedelmien kasvatukseen ja rypäleiden viljelyyn. Sen sijaan viljat ovat heinäkasveihin lukeutuvia siemenkasveja, jotka menestyvät mainiosti hieman pohjoisemmassakin ilmanalassa. Keskeisenä perusraaka-aineena ohra on luonnollisestikin skottimallasviskien kannalta viljalajien joukossa omassa ainutlaatuisessa erityisasemassaan. Meillä Suomessa ohra on pinta-alaltaan yleisin viljakasvi, ja voimme siis hyvin tuntea olevamme kotonamme maistellessamme Brittein saarilla majailevien pohjoisten ystäviemme taidolla ja huolella valmistamia laadukkaita mallasviskejä.

Ilmaus ʻohranjyvä silmässä’ viittaa ehkäpä hieman toisen tyyppiseen kognitiiviseen tilaan, mutta mallasviskiharrastuksen myötä tulee kieltämättä myös katselleeksi, kuunnelleeksi ja rekisteröineeksi monia asioita aivan uudenlaisesta vinkkelistä. Itselleni on käynyt äskettäin näin esimerkiksi vanhan tutun Stingin kappaleen “Fields of Gold” yhteydessä. Sattumalta radiosta kuulemassani tallenteessa korostuivat nyt aiempaa huomattavasti suuremmalla voimalla ja intensiteetillä sanoissa kuvaillut ohrapellot: See the west wind move / like a lover so / upon the fields of barley / Feel her body rise / when you kiss her mouth / among the fields of gold…

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Historiallista reittiä mallasviskien äärelle


Glencairn -lasi, aromikansi, 4 cl 21-vuotiasta Glenfarclas Single Highland Malt -viskiä ja Skotlannissa mallastettua ohraa.


Anglofilian sijasta puhun omalla kohdallani mieluusti laajemmasta britannofiliasta. Näin siksi, että maantieteellisesti Brittein saaret käsittävät Englannin ja Walesin ohella myös Irlannin ja Skotlannin alueet. Olen ollut mainittujen saarten kanssa tekemisissä erilaisissa yhteyksissä sekä harrastusteni että työni kautta jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Viimeisin britannofiliani ilmenemismuoto liittyy skotlantilaisten mallasviskien hämmästyttävän rikkaan maailman löytämiseen.

Nuoruuden satunnaisten kokemusten jälkeen kului vuosikausia ja jopa -kymmeniä ennen kuin ryhdyin uudelleen totuttelemaan viskin makuun. Lienee historiallisesti kohtuullisen perusteltua olettaa tislaustaidon kulkeutuneen kristittyjen munkkien matkassa Irlannin kautta Skotlantiin. Niinpä minäkin aloitin itseperehdytykseni historian kulkua löyhästi jäljitellen Irlannin maaperältä. Alkuun pääsin Jamesonin ja Paddyn sekoitteilla, joista jälkimmäistä siemailin ystäväni kanssa kesällä 2010 autenttisessa miljöössä Dublinissa. Tämän jälkeen mukaan alkoi tulla jonkinlaista systematiikkaa, ja ryhdyin suunnitellusti tutustumaan Bushmillsin tuotesarjan alkupäähän.

Vaimoni lahjaksi ostaman White Labelin myötä pääsin hiljalleen sinuiksi kelttiläisen viljapohjaisen elämänveden aromosfäärin kanssa. Maistaessani tämän jälkeen irlantilaissarjan Black Bushia panin merkille, että viskeissä todellakin on aivan selkeästi havaittavia eroja. Ensimmäinen tietoinen mallasviskikokemukseni tuli vastaan Bushmillsin 10-vuotiaan Single Maltin myötä. Edeltäviä tuttavuuksia huomattavasti hienostuneemman juoman syvyys ja moniulotteisuus saivat minut aluksi kuvittelemaan, että suussani rekisteröityi jostakin muusta lähteestä peräisin oleva, "ruokaisaksi" luonnehdittavissa oleva maku. Hahmotettuani lopulta, mistä maltaisuuden toisessa voimallisessa makuaallossa oli kyse, saatoin ainoastaan todeta täydellisesti ihastuneeni mallasviskikonseptiin. Samalla vakuutuin siitä, että mallasviskien erityislaatuisuuden korostamisessa ei ole kyse turhanaikaisesta snobisteriasta, vaan että taustalla on vankka, aistein selkeästi todennettavissa oleva fysikaalinen perusta, jonka mallasviskin kiehtova valmistusprosessi synnyttää.